Istun ja odotan. Huomaan että asiat ei olekaan nyt niin ja itken.

Mietin, että haluanko edes että asiat pysyy ennallaan. Kestää ehjinä. Mietin isoja lihaksia. En usko väkivaltaan. En ehkä edes ehjään. Pieni potkasu nilkkaan ja nauru päälle. Se muutti tän kaiken, uskon. En tiedä mihin kuulun enemmän. En tiedä halutaanko mua kumpaankaan. En usko luottamukseen. En luota uskoon. Pysyn ovien takana kun se on helpompi. Juoksen vessaan ja tiedostan kääntäväni itse oven lukkoon. Unohdan oksentaa.

Ihmiset tuntuu pelkiltä nimiltä. Hymyjen taakse on nähtävä. Sanoista ei tiedä. Lupauksia ei halua suurennella. En tiedä mitä tekisin, mitä olen. Pysyn liian hiljaa.

En halua liikkua ollenkaan. Siksi on kai hyvä, että bussit on lakossa. Päätä särkee, mutta en aijo ottaa lääkettä siihen. Muistan mitä tapahtui, mutta en oo varma olinko siellä. Aika ei kulu, minä vain.